Eri tapoja arvioida lantionpohjan toimintaa

Lantionpohjan fysioterapia on erikoisala, jota tekevät lisäkouluttautuneet fysioterapeutit. Palvelu yhdistetään usein äitiysfysioterapiaan, vaikka hoidon tarpeen ei tarvitse liittyä millään lailla raskauteen tai synnytykseen. Raskauden aiheuttamat hormonaaliset muutokset, pitkä paine odotusaikana sekä synnytys aiheuttavat usein muutoksia lantionpohjaan, mutta yhtä lailla tämän erityisalan fysioterapia on avain asemassa hoidettaessa vaikkapa nuorten naisten kroonista lantionpohjan kipua.

DSC_1432Lantio

 Lantionpohjan toimintaa voidaan arvioida vastaanotolla intrapalpaatiolla eli lantionpohjan toiminnallisella sisätutkimuksella, ultraäänikuvantamisella tai EMG-mittarilla. Toiminnallinen sisätutkimus on tarpeellinen työväline lähes kaikilla ja se antaa hyvän käsityksen lantionpohjan toiminnasta sekä terapeutille, että asiakkaalle. Sisätutkimus toimii samalla myös hyvänä tapana ohjata oikeanlainen lantionpohjan supistus ja varmistaa, ettei kompensaatiota ympäröivistä kudoksista tapahdu.  

Ultraäänellä voidaan vahvistaa löydöksiä tai hakea esimerkiksi visuaalista vahvistusta oikealle liikkeelle, mikäli siitä on asiakkaan kohdalla hyötyä. Onneksi asiakkaidenkin ymmärrys aiheen ympärillä on kasvanut ja ultraääntä ei vaadita käytettäväksi vain sen käytön vuoksi. Mikäli sisätutkimuksen perusteella supistus on hyvä, suunta on oikea ja asiakas pystyy aktivoimaan ja rentouttamaan lantionpohjan pyydetyllä tavalla, ei useinkaan ole tarpeen käyttää vastaanottoaikaa vielä uudelleen utraäänellä tutkimiseen. Sillä voidaan toki vahvistaa löydöksiä, esim toispuoleista lantionpohjan kireyttä tai muuta kuntoutusta vaativaa arviota. Ultraääntä voidaan käyttää esmerkiksi tilanteessa, jos manuaalisella tutkimisella on todettu kuntoutettava erkauma ja halutaan tietää tarkat mitat joista kuntoutus lähtee etenemään, mutta lantionpohjan tutkimiseen ykkös väline on edelleen omat kädet.  

EMG-biopalaute on laite, jota käytetään lantionpohjan toiminnan arvioimisessa ja harjoittelussa. Anturin kautta voidaan nähdä laitteelle piirtyvää käyrää lantionpohjan supistuessa tai rentoutuessa. EMG:tä voi käyttää harjoitettaessa lantionpohjan rentoutusta, kun esimerkiksi käsittelystä tai ohjauksesta huolimatta lantionpohja ei lähde rentoutumaan. EMG antaa asiakkaalle visuaalisen palautteen näytön kautta joka toisilla helpottaa ja toisilla voi jopa vaikeuttaa lantionpohjan toiminnan tunnistamista. 

Vastaanotolla tutkimusmenetelmä valitaan aina asiakkaan kanssa yhdessä ja haastattelun perusteella. Huolellisella tutkimisella voidaan taata harjoittelun yksilöllisyys ja tavoitteisiin pääsy, jonka vuoksi ensikäynnit ovat pidempiä kuin jatkokäynnit. Kaikki SUHK Maman fysioterapeutit ovat sekä äitiys- että lantionpohjan fysioterapeutteja, joten sillä mihin palveluun varaat ajan ei ole niin suurta merkitystä kunhan varaat ajan joko ensikäynnille tai fysioterapeuttiseen jälkitarkastukseen (synnytyksen jälkeen).

Terhi Antikainen, SUHK Mama